Tulkkipalvelut
Tolktjänst

Yhteenveto

Yhteenveto

Tulkkaus toisille kielille

Terveyden- ja sairaanhoitohenkilökunta ovat velvoitettuja antamaan yksilölle mukautettua informaatiota. Henkilökunnan tulee ottaa huomioon henkilön kulttuurillinen ja kielellinen tausta. Näin ollen henkilökunnan tulee tarvittaessa käyttää asiakkaita informoidessaan apunaan tulkkia. Asiakas voi vaatia tulkkia myös itse, ellei kukaan häneltä ole sen tarvetta kysynyt. Siinä tapauksessa on käännyttävä kunnan puoleen. Kunta vastaa maahanmuuttajatulkkien palveluista.

Terveyden- ja sairaanhoidossa tulkkausapua tarvitsevilla maahanmuuttajilla on usein omaisia, jotka voivat auttaa tulkkaamisessa. Mutta vaikka niin sanottu omaistulkki olisikin käytettävissä, suositellaan siitä huolimatta kunnan tai maakäräjien toimesta järjestetyn tulkin käyttämistä. Kulttuurillisista eroista ja eri maiden välillä vallitsevista arvomaailmaeroista johtuen useissa tilanteissa voi olla hyvä, jos tulkki on ulkopuolinen.

Kenen puoleen kääntyä?

Yhteyttä voi ottaa kunnan puhelinvaihteeseen, joka osaa neuvoa eteenpäin.

Tulkkikeskus

Monilla maakäräjillä/alueilla on tulkkikeskus kun taas toiset vastaavat palveluiden välittämisestä

Tulkkikeskuksessa työskentelee seuraavanlaisia erikoiskoulutuksen saaneita tulkkeja:

  • Viittomakielentulkit syntymäkuuroille, eli syntymästään tai varhaislapsuudestaan asti kuurona olleille, joiden vahvin kieli on viittomakieli.
  • Tulkkeja aikuisiässä kuuroutuneille, eli ihmisille, joiden vahvin kieli on ruotsi (usein kirjoitustulkkausta), mutta myös viitottua puhetta.
  • Tulkkeja kuurosokeille tai näkö- ja kuulovammaisille henkilöille.

Tulkit mahdollistavat kuulevien ja kuurojen tai kuulovammaisten välisen kommunikaation.

Tulkkauspalvelut ovat maksuttomia ja tulkin voi tilata maakäräjien tulkkikeskuksesta kaikissa tilanteissa, joissa luulee sitä tarvitsevansa. Se koskee niin syntymäkuuroja, kuulovammaisia, aikuisiällä kuuroutuneita, kuurosokeita kuin kuuleviakin.

Kenen puoleen kääntyä?

Tulkkia tarvittaessa voi ottaa yhteyttä omien maakäräjien tulkkikeskukseen. Puhelinnumero löytyy puhelinluettelosta Terveyden- ja sairaanhoito-otsikon alta. Tulkkikeskukseen voi soittaa tekstipuhelimella.

Lainsäädäntö

Terveyden- ja sairaanhoitolaki, SFS 1982:763

Puhepalvelu

Puhepalvelu on maksuton palvelu henkilöille, joilla on ongelmia puheen tai äänen kanssa. Puhepalvelussa työskentelee puhepalvelutulkkeja. Puhepalvelu on tällä hetkellä saatavilla yhdeksässä eri maakäräjäkunnassa. Sieltä voi saada seuraavanlaista apua:

  • Puhetukea, jossa puhepalvelutulkit toimivat henkilökohtaisina kommunikaatiotukihenkilöinä epävarman tuntuisissa ja vaikeissa yhteyksissä. He toistavat ja/tai selventävät puheen tai muun asiakkaan käyttämän kommunikaatiotavan.
  • Puhelintukea, jossa tarjotaan apua kolmen osapuolen puhelun muodossa. Siinä puhepalvelutulkki aloittaa keskustelun ja tarvittaessa tarkentaa asioita ja oikaisee väärinkäsityksiä. Muuten tulkki pysyttelee keskustelussa taka-alalla.
  • Luku- ja kirjoitustukea, jossa tarjotaan apua tekstien ja kirjeiden lukemisessa ja kirjoittamisessa sekä muistiinpanojen tekemisessä kokousten yhteydessä.

Kenen puoleen kääntyä?

Maakäräjien puhelinvaihde osaa kertoa, onko omassa maakäräjäkunnassa tarjolla Puhepalvelua.

Lisätietoja voi saada Apuvälineinstituutista,

puhelin: 08-620 17 00

Sisältö on 1177.se-sivuston toimituksen, lääketieteellisen johtajan ja toimituslautakunnan työstämä, tarkastama ja hyväksymä.

Visa mer
Skriv ut
Publicerad:
2011-09-01